Kaisu Kumpulainen summaa Maaseudun Uusi Aika -lehdessä (2-3/2013) kylätutkimuksen kehitystä. 1970-luvulla kyliä lähestyttiin osana modernisaatiota ja urbanisaatiota. Toisaalta tsoomattiin kylätoimintaan. Nykyisin kylätutkimus on moninaistunut ja Kumpulaisen mukaan sitä kannattaa tarkastella valitun lähestymistavan kautta: mikä näkökulma, millainen kylän määritelmä, millainen kysymyksenasettelu. Ja ollaanko kiinnostuttu enemmän kylän menneisyydestä vai tulevaisuudesta.
En tiedä, miksei Kumpulainen mainitse kylien (tai maaseutukuntaan) nykyisyyttä sillä siitä minä olen kiinnostunut (olkoonkin, että historioitsija Katri huomauttanee, että tämä hetki on jo historiaa). En yritäkään tässä osallistua aikafilosofiseen keskusteluun. Yksinkertaistaen totean, että menneisyys, nykyisyys ja tuleva ovat läsnä jokaisessa hetkessä. Silti jankutan, että yritän itse pitää painopisteen siinä, mikä tämän tutkimusprojektin aikana on olemassa muutakin kuin puheena. Jokainen kehittämissuunnitelma on toki suunnitelmana jo olemassa, mutta kokeilen katsoa enemmän sitä mikä on empiirisenä konkreettisena toimintana, jokapäiväisenä arkielämänä ja fyysisinä rakenteita kosketeltavissa. Kylää ei ole tarkoitus samaistaa kehittämistoiminnan, pikemminkin asumiseen ja asumisen ehtoihin.
Teorian avulla siihen toivottavasti löytyy sitten tarttumapintaa. Leena Koskea lainaten teoria vapauttaa.
Meillä jokaisella tutkijalla/ kirjoittajalla on oma lähestymistapamme, joten menneisyys ja tulevaisuuskin pääsevät puhumaan. Kirjoittamaan on (melkein) lupautunut myös Seppo Kovero, Koveron kylällä asuva kylä- ja yhteisötutkija.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti