torstai 4. syyskuuta 2014

Yhteenvetoa kenttätöistä - osa 1

Silva Tedre



Vuonna 1990 Suomessa oli alle 50 oppilaan kyläkouluja 2134.
Vuonna 2010 niitä oli 646.

Yle-uutisten sivuilta löytyy valaiseva kartta koulujen lakkauttamisesta. (Lakkautustahti on raju - täältä koulut katoavat 14.3.2013)
Valitsemalla aikaperiodin  '2006-2012' ja vaihtoehdon ´'1-50' oppilasta avautuu kartalle vihreiden pallojen peittämä Suomi. Etenkin Etelä- ja Keski Suomessa vihreät "lakkautuspallukat" ovat monin paikoin päällekkäin - paljon toisiaan lähellä sijaitsevia pieniä kouluja on siis lakkautettu. Jutun mukaan vuosina 1990-2012  on noin 1500 pienessä, alle 50 oppilaan koulussa lopetettu opetustoiminta. Sami Tantarimäen mukaan kaksi kolmesta kyläkoulusta on suljettu.


Kouluja on lakkautettu aina 1960-luvulta lähtien, useammassa aallossa. Viimeisin lakkautusaalto selittyy osin sillä, että valtio lopetti vuonna 2006 ns. pienkoululisän ja sinä vuonna lakkautettiin 132 peruskoulua ja lukioita. Kunnat perustelevat lakkautuksia oppilasmäärien vähenemisellä ja tiukan talouden pakottamilla säästöillä.

Tein työviikon mittaisen kenttämatkan yhteen hyvin tuntemaani kuntaan, jossa kiersin kaikki entiset kyläkoulut. Kouluja kunnassa on enimmillään ollut 16. Nyt jäljellä on kaksi opetustehtävässä toimivaa koulua. Entä ne lakkautetut koulut? Millaisessa käytössä ne tänä päivänä ovat?

Tuore käyttämätön

Tämän koulun kohdalla lakkautuspäätös tuli kuluvan vuoden heinäkuussa, joten uutta käyttöä voidaan vasta arvailla. Kylällä pohditaan muun muassa, voivatko koululla toimineet liikuntapiirit ja kylän urheiluseuran perustaman liikuntapaikat (kaukkalo, jalkapallokenttä, valaistu latukin lähtee koululta) toimia rakennuksessa ja sen läheisyydessä edelleen. Kyläläisten kansalaistoiminta koulun säilyttämiseksi oli suunnannut puolustamaan koulua - eikä uutta käyttöä vielä oltu enemmälti osattu tai jaksettu pohtia.

Alla olevan rakennuksen omistaa tämän hetkisten tietojeni mukaan kunta. Se näyttäisi jossain vaiheessa olleen jonkinlaisessayrityskäytössä. Vielä en tiedä missä. Selvitän.


Melkein unohdettu

Moni rakennuksista sijaitsi veden äärellä. Niin myös tämä alla. Siellä kokoontuu kansalaisopiston kudontapiiri. (Ikkunasta näkyi useat kangaspuut.)

Kudontapiiri kokoontuu

Alla olevassa järven rantatöyräällä sijaitsevassa rakennuksessa asutaan. Arviolta noin 50-60 -vuotias pariskunta asuu opettajan/talonmieskeittäjän asuntoa. Muu osa rakennuksesta on varastokäytössä.

Asutaan ympärivuoden

Pihapiirissä oli lampaita (lemmikieläiminä). Maatiaiskanat asustivat entisessä sauna-ruokalarakennuksessa. Pariskunnan nainen oli aikanaan käynyt rakennuksessa koulua.

Alla olevan koulun kohdalla nousivat tutkijan tunteet pintaan. Muistin kauniisti hoidetun puutarhan ja opettajapariskunnan, joka aikanaan asui koululla vuosikymmeniä.

Käyttöä ei taida olla

Jotain koulun jälkeistä käyttöä ollut?

Jossain käytössä rakennuksen on ylimääräisistä ovista päätellen täytynyt olla, mutta nyt ylös mäelle (josta näkymä alas lammelle) pääsi lähinnä traktorilla.  Huhun mukaan rakennus on yksityisomistuksessa ja siellä asutaan kesäisin. Selvitän.

Tässä mäellä järven rannalla sijaitsevassa rakennuksessa toimii lastensuojelulaitos. Paikalla oli käydessäni työntekijöitä, nuoriso oli mennyt koulukyydillä kouluun:

Täällä asutaan ja tehdään töitä

 
Tätä rakennusta on omistaja kunnostanut vuosikausia. Nyt siellä oli töissä muurasi. Omistaja on kylältä kotoisin. Kylällä pohditaan, aikooko hän eläkkeelle jäätyään muuttaa tänne pysyvästi vai säilyykö vapaa-ajanasuntona kuten tähänkin asti. Nämäkin suunnitelmat on selvitettävissä.


Kunnostetaan asunnoksi pikkuhiljaa?

Järveen laskeutuvan mäen päällä seisoo tämäkin rakennus.

Alla sitten erään entisen kyläkoulun ruokala-keittola. Siellä oli avointen ovien päivä (Kaikki keittiökalusteet olivat paikallaan. Ruostuneina tietenkin.)

Ovi avoin, mutta portaat eivät kutsu
 Itse koulurakennuksen hirret toimivat uusissa tehtävissä jossain Länsi-Suomessa. Rakennus on siis purettu, Tätä ex- kyläkoulua en kyllä olisi löytänyt ellei paikalle olisi sattunut kylällä asuva mies:
 

Koulurakennuksen rauniot
 
 

Ulkorakennus
 
 
Toista ääripäätä rakennuksen kunnon näkökulmasta edustaa alla oleva rakennus. Se - samoin pihapiirissä oleva sauna ja alaluokka-keittolarakennus sekä ulkorakennukset - oli kunnostettu perinteitä mielessä pitäen. Rakennus sijaitsee rantamäen töyräällä. Hiljaista oli pihapiirissä, muutama samojedinkoira häkissä kertoi, että kyllä täällä asutaan. Täytyy selvittää tarkemmin,
 
Rakennusperintö on muistettu
 
Kenttätöissä tarvitsee autoa ja ajotaitoa. Tällä kertaa maaseutututkijan maiemissa syksyn ruskaa - ja kurkia.



Yhden hairahduksen tein naapurikunnan puolelle. Tämän kyläkoulun kunta myi jokin aika sitten entiselle kyläläiselle, joka suunnittelee siihen matkailuyritystä. Kyläläiset keräsivät adressin, jolla puolustettiin koulun myyntiä juuri kyseisellä henkilölle. Rakennuksen pihapiirin oli nyt hiljainen:

 
 
Viimeisenä sitten pihapiiri, jossa asui kolme sukupolvea kahdessa eri rakennuksessa. Entisissä koulutiloissa sijaitsee myös yrittäjänä toimivan asukkaan toimistotilat.



Pihapiirissä kolmen sukupolven koti
 
Perheessä harrastetaan useammassa sukupolvessa ravihevosia - joten niitäkin pihapiirissä käyskenteli.

 
Kalliit ylläpitokustannukset (tämä tulee aina esille näiden isojen rakennusten kohdalla) oli ratkaistu pellettilämmityksellä ja nyt koko pihan rakennusten lämmitys maksoi noin 4000 euroa vuosi - kertoi talon isäntä.
 
Summaan tämän kierroksen tähän astisen informaation: Kolme tai neljä entistä koulurakennusta on ympärivuotisessa asuinkäytössä (mukaan lukien lastensuojelulaitos, joka on samalla myös lasten asunto), muutama vapaa-ajanasuntona, yksi kesäleiritoiminnassa (ratsastusleirejä), joku kyläläisten harrastepiirien käytössä (kudontaa, liikuntaa), ja muutama täysin tyhjillään ellei purettu.
Tunnetasolla yhdyn siihen tutkimuksessamme jo aiemmin useaan otteeseen esille tulleeseen "tyhjän" karttamiseen. Kyläläisten näkökulmasta miltei mikä tahansa käyttö on parempi kuin rakennuksen jääminen tyhjäksi. Tyhjän merkityksistä noussee yksi tutkimusteema,
 
Samaisella kenttäreissulla kuljin kokeeksi myös yhden ekaluokkalaisen koulumatkan:
 

 
Tässä hän odottaa linjabussia kotitienhaarassa. Liikenneöitsijän kanssa on sovittu, että ottavat kyytiin tienhaarasta ettei tarvitse kapeaa ja suhteellisen vilkkaastiliikennöityä tietä mennä pysäkille asti. Äiti neuvoi jättämään sateenvarjon postilaatikolle ettei tarvitse koulussa kantaa. Koulumatkaa kertyi menomatkalla noin 45 kilometriä, se kesti tunnin. Alakoululaisista pitkämatkalaisin tuotiin bussireitin ääreen taksilla. Kotimatka (koulun loppumisajasta riippuen) on usein pidempi ja tehdään koulukyytibussilla.
Koululaisten kokemuksia siirtymisestä kyläkoulusta kuntakeskukseen on tutkittu. (Viimeisimpiä lienee Pirjo Rämäsen gradu "Kyläkoulusta kuntakeskukseen" - löytyy PDF:nä googlaamalla). Päätulos oli, että koululaiset pitivät siirtymää ensisijaisesti positiivisena. Kyläkouluja puolustetaan usein oppilaiden edulla, vaikka siitä tutkimustulokset ovat melko ristiriitaisia. Lakkauttamien merkitykset ja seuraukset kylän asukkaiden näkökulmasta ovatkin moninaiset, koululaisen tarpeet ovat vain yksi tulokulma aiheeseen,
 
 
 Mutta onko koulumatkoja tutkittu? Hyvinvointipalvelujen siirtymän kannaltahan aihe on oleellinen:  miten keskeinen hyvinvointipalvelu - koulu - saavutetaan. Mitä luultavimmin tästä tulee myös yksi tutkimuksen jatkon teema.