Kyläkoulun tilaa ja kuvaa etsimässä

Matkalla kylätilaan

Paikan identiteetin (e. place identity) ajatus lähtee siitä olettamasta, että ihmisen asuminen tilat ja sosiaalisen yhteisön paikat ovat osa yksilön ja yhteisön identiteettiä. Ihmisen ja paikan suhteeseen liittyy Doreen Masseyn mukaan neljä keskeistä paikkaan liittyvää toimintaa: oleminen, tekeminen, kokeminen ja muistaminen. Ihminen on hahmottanut elämänsä maan päällä näiden neljän tekijän varassa. Yksilön ja paikan suhteeseen liittyy se, että tiettynä hetkenä ihminen on tietyssä paikassa, tuohon hetkeen liittyy se, mitä ihminen paikassa tekee ja se, mitä hän paikassa tuntee. Lopullinen ”paikan identiteetti” rakentuu usein jälkikuvana, lopullinen kokemus paikasta rakentuu, kun yksilö muistelee paikassa koettuja hetkiä. Keskusteluissa toisten saman paikan jakaneiden tai samalla alueella asuneiden ihmisten kanssa paikan identiteetistä muotoutuu jaettu kokemus. Esimerkiksi nationalismi rakentui Masseyn mukaan jaetun muistamisen varaan. Oman ryhmän identiteettiä vahvistettiin siten, että tietyn alueen koettiin kuuluneen ikimuistoista ajoista omalle ryhmälle. Samalla kun tietylle paikalle muotoutuu ”meidän” paikan luonne, määrittyy myös, mitkä ihmisryhmät ovat meille kuuluvan tilan ”toisia” (Massey 1994).

Tilan klassikkoteoreetikko Henry Lefebvre on nostanut ”paikan identiteetin” tutkimuksessa esiin merkkien täyttämän kulttuuriympäristön vaikutuksen. Hänen mukaansa tila käsitteenä voidaan jakaa kahteen osatekijään. ”absoluuttiseen tilaan” ja ”historialliseen tilaan”. Lefebvren mukaan ”absoluuttinen tila” on luonnon muovaama paikka, vaikkapa kaunis joki, johon ihminen on luonut sakraalin suhteen. Tuottaessaan erilaisiin luonnontiloihin sakraaleja merkityksiä ihminen on rakentanut tilalle seremoniallisen viitekehyksen, jolla hän on kytkenyt luonnonympäristöön ikävaiheisiin, omaan elämänkulkuunsa tai sukupuoleen liittyviä merkityksiä. ”Absoluuttisen tilan” muuttuessa ”historialliseksi tilaksi” alkuperäinen yhteys luontoon on kadonnut ja tilasta on tullut poliittisen manifestaation kautta rakennettu tila, jolla on symbolinen yhteys luonnontilaan. Kaupungin goottilaisen kirkon arkkitehtuuri voi jäljitellä symbolisesti luolaa, ja torille rakennettu suihkulähde saattaa symboloida paikalla muinoin ollutta pyhää metsälampea. Tila kerrostuu Lefebvren näkökulmasta ennen muuta ihmisen sille antamien sosiaalisten merkitysten kautta (Lefebvre 2007).

Ratkaisevan hetken vangitseminen valokuvaamalla

Valokuvaus on taidemuotona ja dokumentoinnin tapana välittömässä yhteydessä havaintoon. Silti valokuvakin on aina kertomus ja konstruktio jostakin, jonka ihmismieli on käsikirjoittanut. Eräänlaisen ratkaisevan hetken vangitsemisen on tärkeä osa taidevalokuvaamista.  Henri Cartier-Bresson on lanseerannut käsitteen ratkaiseva hetki: The Decisive Moment, valokuvataiteessa. Ratkaisevan hetken käsitteen mukaan valokuvataide eroaa maalaustaiteessa siksi, että se on sidottu tiettyyn ohikiitävään hetkeen. Ratkaiseva hetki on toki valittu. Valokuvaaja itse valikoi hetken, jonka kuvaa. Siten valokuvaaminenkin (kuten muutkin taiteenlajit) on aina lavastusta. Ratkaisevan hetken alkuperäinen ranskankielinen ilmaisu on: Le Moment Décisif. (Herzberger, Herman. Space and the Architect. Simiano la Rotonda: Henri Cartier-Bresson. 2010).

Kyläkoulujen uuden käytön tutkimuksessa tavoitteenamme on käyttää valokuvaamista yhtenä paikkaan menemisen ja tiedon keräämisen muotona. Silva Tedre nostaa kirjassaan: Eläkeläisenä maaseudulla, esiin ajatuksen siitä, että tutkijalla voi olla tutkimusotteessaan eräänlainen ”matkaajan metafora”. Tutkija: ”kuljeksii vapaasti alueella ja aihepiireissä, jonkinlainen tavoite tai päämäärä on, mutta näkökulmaa etsitään” (Tedre 2013). Kuva – oleellinen hetki kyläkoulun nykyisestä paikasta ja merkityksestä, ja ihmisen kulkemisesta kotikylässä (kuva), voi löytyä sattumalta, tiettynä ratkaisevana ja valittuna hetkenä. Ratkaisevan kuvan "löytäminen" edellyttää aina paikkaan menemistä ja kulkemista päämäärää etsien.