tiistai 27. tammikuuta 2015

Väliaikatieto

Kumikolle on myönnetty tälle vuodelle jatkorahoitus (TEM/YTR) alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Tosin myönnettyä summaa on vähän nipistetty.
Projekti etenee aikataulussaan: Puhelinhaastattelu- ja kenttämuistiinpanoaineistoista  kootusta jutusta on jo olemassa artikkelikäsikirjoitus, joka toki vaatii vielä työtä.

Kirja on saanut myös avustajia. Muutama ihminen on luvannut kirjoittaa aiheesta oman tutkimuksensa tai kehittämishankkeensa näkökulmasta - meidän Kumikon jäsenten lisäksi.

Kouluista on siirrytty kylille - kylätoimijoiden ja -asukkaiden kokemuksiin kylänsä hyvinvoinnista - sekä erilaisten uusien hyvinvointimallien hahmotteluun - suunnitelman mukaisesti.

Hyvällä mallilla siis tällä hetkellä.