Kyläkoulu nyt

Ihminen tarkastelee aikaa suppeasta nykyhetkestään käsin. Emme voi palata menneeseen, emmekä loikata tulevaisuuteen kuin mielikuvissamme. Kyläkoulujen nykykäytön tutkimus on nykyisen hetken tutkimusta sellaisena, kuin tutkija tutkimushetkellä kohteensa havinnoi. Tutkimuksen julkaisun hetkellä tutkimuksen havainnointihetki on historiaa. Apuvälineenä tutkijalla ovat omat korvat, silmät ja keho, joiden avulla hän voi rakentaa kuvan siitä, millainen on aiemmin kouluna toimineiden maaseudun rakennusten käytön arki tämänpäivän maaseutuyhteisössä.

Kun tutkija tai tutkijat kokoavat aineistoa kyläkoulusta, voivat metodina olla osallistuva havainnointi, tapahtumiin osallistuminen ja tilanteiden kokeminen, paikan valokuvaaminen tai piirtäminen. Aineistometodina ovat myös sosiaalisten tilanteiden ja yhteisön dokumentointi kirjoittamalla, kuvaamalla, haastattelemalla. Toisaalta aineistoa ovat myös kirjat, nauhoitetut kertomukset, kartat, kuvat sekä asiakirja-aineistot. Kyläkoulututkimus on kiinnostavan monisyistä arkeologista elämäkertatutkimusta. Jokainen kyläläinen on elämänsä varrella koonnut itselleen erilaisen kokemuksen kyläkoulusta. Elämäkerran näkökulmasta ihmisen elämä on historia - subjektiivinen tarina siitä, mitä elämän varrella on sattunut ja miksi.

Miten sitten tutkija analysoi havaintojaan, joita hän retkillään on koonnut? Jonkin teoreettisen näkökulman valinta antaa selkärankaa omalle tutkimukselliselle hapuilulle. Minulle itselleni on viime vuosina ollut tärkeää hahmottaa sosiaalihistoriaa tilan teorian näkökulmasta. Olen utelias etsimään ihmisen tiloille ja ympäristölle antamia merkityksiä. Tärkeää tilankin tutkimuksessa on hahmottaa yksilön kokemuksen ohella sosiaalihistoriallinen, yhteiskunnallinen näkökulma. Vaikka kyläkoulun entiset oppilaat ja nykykäyttäjät, kylän ihmiset, ovat kaikki kokeneet ja kokevat kyläkoulun eri tavoin, voidaan laajemman aineiston avulla hahmottaa näiden yksittäisten kokemusten merkitys laajemman ryhmän kannalta. Voidaan esimerkiksi tarkastella maaseutuväestön kokemusta kylästä kokonaisuutena tai 1960-luvulla syntyneitten ajatuksia kyläkouluista tai sitten pohtia kyläkoulun merkitystä naisten tai miesten näkökulmasta.

Pertti Haapala toteaa Sosiaalihistoria -teoksessaan, että sosiaalihistoriallinen tutkimus tarvitsee toisaalta tilastollista tietoa siitä, minkälainen on ihmisten varallisuus, miten he asuvat, mikä on heidän sukupuolensa ja ikänsä sekä ammattinsa. Toisaalta hyvin tärkeää sosiaalihistoriassa on tunnistaa ihmisten oma kokemus elämästään (Haapala,1989). Pohdintani aiheena on, poikkeavatko näkökulmat, jos kyläkoululle on muuttanut viiden lapsen äiti, tai taiteileva sinkkumies. Kyläkoulututkimus tuottaa yllätyksiä. Tänään keskustelin erään kyläkouluomistajan kanssa ja hän kuvaili, kuinka mahtavaa oli pystyttää kyläkouluosuuskunnan jäsenten kanssa kyläkoulun pihalle teltta ja pitää elokuvafestivaalit. Yhdessä koettu ja jaettu kulttuurikokemus oli hänelle osa sitä kokemusta, joka omasta 1800-luvulla rakennetusta kyläkoulusta muodostui.