Kirja valmis ja projekti päättynyt

Maaseudun näkökulmasta - tarkennuksia hyvinvointipalveluiden muutoksiin. Kirjokansi 2016.

Kirjaa voi tilata Silva Tedreltä Silva.Tedre@uef.fi (31.12.1016 asti) tai Kirjokansi-kustantamosta postikulut maksamalla.

Projekti päättyi, mutta aihepiirin käsittely jatkuu osoitteessa https://kylakoulunjalkeen.wordpress.com

KUMIKO-projektin tavoitteet tiivistetysti

”Maaseudun näkökulmasta - tarkennuksia hyvinvointipalveluihin” hakkeen tavoitteena on tehdä näkyväksi (kuvata) hyvinvointipalveluiden rakenteellisia muutoksia harvaan asutun maaseudun näkökulmasta kolmen teeman kautta: 1) hyvinvointipalvelujen siirtymät taajamien ulkopuolisen maaseudun näkökulmasta 2) kyläkoulujen lakkautukset maaseutukylien ja maaseudulla asuvien koululaisten arkielämän näkökulmasta 3) uudet paikalliset hyvinvointipalvelut ja niiden tuottamisen ehdot. Projektin otsikko ”Kuka, mitä, missä ja miten” viittaa sosiaalipoliittisiin palvelurakenteiden muutosten analyyseihin, joissa palvelumuutoksia on tavanomaista analysoida kysymällä kuka tuottaa, kuka maksaa ja kuka järjestää.  Nostamme näiden kysymysten rinnalle maaseudun näkökulmasta tärkeän ”missä” -kysymyksen eli missä palvelut sijaitsevat. Tutkimuksen otsikon ”miten” kysymys tarkoittaa, että analysoimme esimerkkitapauksen avulla tapoja, joilla Suomessa julkisen vastuulla olleita palveluita rakennetaan uudelta pohjalta.

Metodologisena tavoitteena on metodologiseksi urbanismiksi kutsumiemme päivänselvyyksien kyseenalaistaminen ja maaseutulähtöisen tutkimusotteen kehittely. Aineistoa on hankittu puhelinhaastatteluilla ja kenttätöillä. Aineistonkeruussa on kiinnitetty huomiota valokuvaamiseen menetelmänä ja kuvatun aineiston käyttöön, sen analysointiin, tulkintaan ja raportointiin. On pohdittu kuvaa sanankaltaisena evidenssinä tutkimuksen eri vaiheissa.

Tutkimuksesta on julkiastu yksi tieteellinen artikkeli. Akateemista joukkoa laajemmalle yleisölle suunnattu kirja valmistuu elokuussa 2016. Kirjassa hanketta raportoidaan sekä sanoin että kuvin. Kirjan taittaa YTK Mari Voutilainen.

Kolmivuotista hanketta rahoittaa Maaseutupoliittinen yhteistyöryhmä (YTR)  60000 eurolla. Projektista vastaa Silva Tedre.  Osa projektista on tehty talkootyönä (YTT Seppo Kovero, YTM Hanna Moilanen, YTT Päivi Armila, YTK Mari Voutilainen, YTT Silva Tedre). Tutkimusavustajina tai tutkijoina hankkeen eri vaiheissa ovat lyhyitä aikoja (2-4 kk) toimineet YTK Katri Issakainen, YTK Ville Pöysä, YTT Pirjo Pöllänen ja YTK Sonja Pöllänen.

Kyläkoulujen uuskäytöstä Savon Sanomissa

Tämän päivän 30.4. Savon Sanomissa on juttu kyläkoulujen uudesta käytöstä, osaksi tutkimukseemme perustuen.

Lopun alkua

Olemme  saaneet Kumiko-projektiin toimittajaksi ja avustajaksi YTM Sonja Pölläsen. Mikäli isoja yllätyksiä ei tule, kirjan tekstit ovat kunnossa huhtikuun puolessa välissä. Valokuvathan ovatkin olleet olemassa jo pitkään (kuvaajina etenkin Katri Issakainen, mutta myös Mari Voutilainen.)


Taitto alkaa, kun tekstit on viimeistelty. Kirja on tarkoitus saada painokuntoon ennen kesää. Ja painettua viimeistään elokuun alussa.

Koulumatka tutkimusteemaksi

Yhdeksi "kyläkoulututkimuksen" teemaksi valittiin pitkä koulumatka = siis matka, joka edellyttää lain mukaan koulukyydin järjestämistä. Haluamme tietää mitä keskeisen hyvinvointipalvelun eli opetuksen siirtäminen edemmäksi koululaisten asuinpaikasta merkitsee koululaisten omasta näkökulmasta.

Tämän osion aineison kerää YTT Pirjo Pöllänen. Tapaustutkimuksen aineiston hankinta on kaksivaiheinen: 1) puhelinkyselyllä selvitettiin yhden maakunnan kuntien käytössä olevat koulukyytijärjestelyt ja kyytien piirissä olevien lasten lukumäärät (noin) 2) aineiston hankinta jatkuu kenttätyönä kahdessa kunnassa. Pirjon tarkoituksena on kulkea koulukyytien mukana sekä haastatella kyytien piirissä olevia koululaisia. Näkökulma on nyt siis lasten. Kenttätyö tapahtuu lähiviikkoina.

Väliaikatieto

Kumikolle on myönnetty tälle vuodelle jatkorahoitus (TEM/YTR) alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Tosin myönnettyä summaa on vähän nipistetty.
Projekti etenee aikataulussaan: Puhelinhaastattelu- ja kenttämuistiinpanoaineistoista  kootusta jutusta on jo olemassa artikkelikäsikirjoitus, joka toki vaatii vielä työtä.

Kirja on saanut myös avustajia. Muutama ihminen on luvannut kirjoittaa aiheesta oman tutkimuksensa tai kehittämishankkeensa näkökulmasta - meidän Kumikon jäsenten lisäksi.

Kouluista on siirrytty kylille - kylätoimijoiden ja -asukkaiden kokemuksiin kylänsä hyvinvoinnista - sekä erilaisten uusien hyvinvointimallien hahmotteluun - suunnitelman mukaisesti.

Hyvällä mallilla siis tällä hetkellä.

Yhteenvetoa kenttätöistä - osa 1

Silva Tedre

Vuonna 1990 Suomessa oli alle 50 oppilaan kyläkouluja 2134.
Vuonna 2010 niitä oli 646.

Yle-uutisten sivuilta löytyy valaiseva kartta koulujen lakkauttamisesta. (Lakkautustahti on raju - täältä koulut katoavat 14.3.2013)
Valitsemalla aikaperiodin  '2006-2012' ja vaihtoehdon ´'1-50' oppilasta avautuu kartalle vihreiden pallojen peittämä Suomi. Etenkin Etelä- ja Keski Suomessa vihreät "lakkautuspallukat" ovat monin paikoin päällekkäin - paljon toisiaan lähellä sijaitsevia pieniä kouluja on siis lakkautettu. Jutun mukaan vuosina 1990-2012  on noin 1500 pienessä, alle 50 oppilaan koulussa lopetettu opetustoiminta. Sami Tantarimäen mukaan kaksi kolmesta kyläkoulusta on suljettu.


Kouluja on lakkautettu aina 1960-luvulta lähtien, useammassa aallossa. Viimeisin lakkautusaalto selittyy osin sillä, että valtio lopetti vuonna 2006 ns. pienkoululisän ja sinä vuonna lakkautettiin 132 peruskoulua ja lukioita. Kunnat perustelevat lakkautuksia oppilasmäärien vähenemisellä ja tiukan talouden pakottamilla säästöillä.

Tein työviikon mittaisen kenttämatkan yhteen hyvin tuntemaani kuntaan, jossa kiersin kaikki entiset kyläkoulut. Kouluja kunnassa on enimmillään ollut 16. Nyt jäljellä on kaksi opetustehtävässä toimivaa koulua. Entä ne lakkautetut koulut? Millaisessa käytössä ne tänä päivänä ovat?


Tuore käyttämätön

Tämän koulun kohdalla lakkautuspäätös tuli kuluvan vuoden heinäkuussa, joten uutta käyttöä voidaan vasta arvailla. Kylällä pohditaan muun muassa, voivatko koululla toimineet liikuntapiirit ja kylän urheiluseuran perustaman liikuntapaikat (kaukkalo, jalkapallokenttä, valaistu latukin lähtee koululta) toimia rakennuksessa ja sen läheisyydessä edelleen. Kyläläisten kansalaistoiminta koulun säilyttämiseksi oli suunnannut puolustamaan koulua - eikä uutta käyttöä vielä oltu enemmälti osattu tai jaksettu pohtia.

Alla olevan rakennuksen omistaa tämän hetkisten tietojeni mukaan kunta. Se näyttäisi jossain vaiheessa olleen jonkinlaisessayrityskäytössä. Vielä en tiedä missä. Selvitän.

Melkein unohdettu

Moni rakennuksista sijaitsi veden äärellä. Niin myös tämä alla. Siellä kokoontuu kansalaisopiston kudontapiiri. (Ikkunasta näkyi useat kangaspuut.)

Kudontapiiri kokoontuu

Alla olevassa järven rantatöyräällä sijaitsevassa rakennuksessa asutaan. Arviolta noin 50-60 -vuotias pariskunta asuu opettajan/talonmieskeittäjän asuntoa. Muu osa rakennuksesta on varastokäytössä.

Asutaan ympärivuoden

Pihapiirissä oli lampaita (lemmikieläiminä). Maatiaiskanat asustivat entisessä sauna-ruokalarakennuksessa. Pariskunnan nainen oli aikanaan käynyt rakennuksessa koulua.

Alla olevan koulun kohdalla nousivat tutkijan tunteet pintaan. Muistin kauniisti hoidetun puutarhan ja opettajapariskunnan, joka aikanaan asui koululla vuosikymmeniä.

Käyttöä ei taida olla

Jotain koulun jälkeistä käyttöä ollut?

Jossain käytössä rakennuksen on ylimääräisistä ovista päätellen täytynyt olla, mutta nyt ylös mäelle (josta näkymä alas lammelle) pääsi lähinnä traktorilla.  Huhun mukaan rakennus on yksityisomistuksessa ja siellä asutaan kesäisin. Selvitän.

Tässä mäellä järven rannalla sijaitsevassa rakennuksessa toimii lastensuojelulaitos. Paikalla oli käydessäni työntekijöitä, nuoriso oli mennyt koulukyydillä kouluun:

Täällä asutaan ja tehdään töitä

 

Tätä rakennusta on omistaja kunnostanut vuosikausia. Nyt siellä oli töissä muurasi. Omistaja on kylältä kotoisin. Kylällä pohditaan, aikooko hän eläkkeelle jäätyään muuttaa tänne pysyvästi vai säilyykö vapaa-ajanasuntona kuten tähänkin asti. Nämäkin suunnitelmat on selvitettävissä.

Kunnostetaan asunnoksi pikkuhiljaa?

Järveen laskeutuvan mäen päällä seisoo tämäkin rakennus.

Alla sitten erään entisen kyläkoulun ruokala-keittola. Siellä oli avointen ovien päivä (Kaikki keittiökalusteet olivat paikallaan. Ruostuneina tietenkin.)

Ovi avoin, mutta portaat eivät kutsu

 Itse koulurakennuksen hirret toimivat uusissa tehtävissä jossain Länsi-Suomessa. Rakennus on siis purettu, Tätä ex- kyläkoulua en kyllä olisi löytänyt ellei paikalle olisi sattunut kylällä asuva mies:

 

Koulurakennuksen rauniot

 

 

Ulkorakennus

 

 

Toista ääripäätä rakennuksen kunnon näkökulmasta edustaa alla oleva rakennus. Se - samoin pihapiirissä oleva sauna ja alaluokka-keittolarakennus sekä ulkorakennukset - oli kunnostettu perinteitä mielessä pitäen. Rakennus sijaitsee rantamäen töyräällä. Hiljaista oli pihapiirissä, muutama samojedinkoira häkissä kertoi, että kyllä täällä asutaan. Täytyy selvittää tarkemmin,

 

Rakennusperintö on muistettu

 

Kenttätöissä tarvitsee autoa ja ajotaitoa. Tällä kertaa maaseutututkijan maiemissa syksyn ruskaa - ja kurkia.

Yhden hairahduksen tein naapurikunnan puolelle. Tämän kyläkoulun kunta myi jokin aika sitten entiselle kyläläiselle, joka suunnittelee siihen matkailuyritystä. Kyläläiset keräsivät adressin, jolla puolustettiin koulun myyntiä juuri kyseisellä henkilölle. Rakennuksen pihapiirin oli nyt hiljainen:

 

 

Viimeisenä sitten pihapiiri, jossa asui kolme sukupolvea kahdessa eri rakennuksessa. Entisissä koulutiloissa sijaitsee myös yrittäjänä toimivan asukkaan toimistotilat.



Pihapiirissä kolmen sukupolven koti

 

Perheessä harrastetaan useammassa sukupolvessa ravihevosia - joten niitäkin pihapiirissä käyskenteli.

 

Kalliit ylläpitokustannukset (tämä tulee aina esille näiden isojen rakennusten kohdalla) oli ratkaistu pellettilämmityksellä ja nyt koko pihan rakennusten lämmitys maksoi noin 4000 euroa vuosi - kertoi talon isäntä.

 

Summaan tämän kierroksen tähän astisen informaation: Kolme tai neljä entistä koulurakennusta on ympärivuotisessa asuinkäytössä (mukaan lukien lastensuojelulaitos, joka on samalla myös lasten asunto), muutama vapaa-ajanasuntona, yksi kesäleiritoiminnassa (ratsastusleirejä), joku kyläläisten harrastepiirien käytössä (kudontaa, liikuntaa), ja muutama täysin tyhjillään ellei purettu.

Tunnetasolla yhdyn siihen tutkimuksessamme jo aiemmin useaan otteeseen esille tulleeseen "tyhjän" karttamiseen. Kyläläisten näkökulmasta miltei mikä tahansa käyttö on parempi kuin rakennuksen jääminen tyhjäksi. Tyhjän merkityksistä noussee yksi tutkimusteema,

 

Samaisella kenttäreissulla kuljin kokeeksi myös yhden ekaluokkalaisen koulumatkan:

 

 

Tässä hän odottaa linjabussia kotitienhaarassa. Liikenneöitsijän kanssa on sovittu, että ottavat kyytiin tienhaarasta ettei tarvitse kapeaa ja suhteellisen vilkkaastiliikennöityä tietä mennä pysäkille asti. Äiti neuvoi jättämään sateenvarjon postilaatikolle ettei tarvitse koulussa kantaa. Koulumatkaa kertyi menomatkalla noin 45 kilometriä, se kesti tunnin. Alakoululaisista pitkämatkalaisin tuotiin bussireitin ääreen taksilla. Kotimatka (koulun loppumisajasta riippuen) on usein pidempi ja tehdään koulukyytibussilla.

Koululaisten kokemuksia siirtymisestä kyläkoulusta kuntakeskukseen on tutkittu. (Viimeisimpiä lienee Pirjo Rämäsen gradu "Kyläkoulusta kuntakeskukseen" - löytyy PDF:nä googlaamalla). Päätulos oli, että koululaiset pitivät siirtymää ensisijaisesti positiivisena. Kyläkouluja puolustetaan usein oppilaiden edulla, vaikka siitä tutkimustulokset ovat melko ristiriitaisia. Lakkauttamien merkitykset ja seuraukset kylän asukkaiden näkökulmasta ovatkin moninaiset, koululaisen tarpeet ovat vain yksi tulokulma aiheeseen,

 

 

 Mutta onko koulumatkoja tutkittu? Hyvinvointipalvelujen siirtymän kannaltahan aihe on oleellinen:  miten keskeinen hyvinvointipalvelu - koulu - saavutetaan. Mitä luultavimmin tästä tulee myös yksi tutkimuksen jatkon teema.

 

Kyläkoulu nyt

Ihminen tarkastelee aikaa suppeasta nykyhetkestään käsin. Emme voi palata menneeseen, emmekä loikata tulevaisuuteen kuin mielikuvissamme. Kyläkoulujen nykykäytön tutkimus on nykyisen hetken tutkimusta sellaisena, kuin tutkija tutkimushetkellä kohteensa havinnoi. Tutkimuksen julkaisun hetkellä tutkimuksen havainnointihetki on historiaa. Apuvälineenä tutkijalla ovat omat korvat, silmät ja keho, joiden avulla hän voi rakentaa kuvan siitä, millainen on aiemmin kouluna toimineiden maaseudun rakennusten käytön arki tämänpäivän maaseutuyhteisössä.

Kun tutkija tai tutkijat kokoavat aineistoa kyläkoulusta, voivat metodina olla osallistuva havainnointi, tapahtumiin osallistuminen ja tilanteiden kokeminen, paikan valokuvaaminen tai piirtäminen. Aineistometodina ovat myös sosiaalisten tilanteiden ja yhteisön dokumentointi kirjoittamalla, kuvaamalla, haastattelemalla. Toisaalta aineistoa ovat myös kirjat, nauhoitetut kertomukset, kartat, kuvat sekä asiakirja-aineistot. Kyläkoulututkimus on kiinnostavan monisyistä arkeologista elämäkertatutkimusta. Jokainen kyläläinen on elämänsä varrella koonnut itselleen erilaisen kokemuksen kyläkoulusta. Elämäkerran näkökulmasta ihmisen elämä on historia - subjektiivinen tarina siitä, mitä elämän varrella on sattunut ja miksi.

Miten sitten tutkija analysoi havaintojaan, joita hän retkillään on koonnut? Jonkin teoreettisen näkökulman valinta antaa selkärankaa omalle tutkimukselliselle hapuilulle. Minulle itselleni on viime vuosina ollut tärkeää hahmottaa sosiaalihistoriaa tilan teorian näkökulmasta. Olen utelias etsimään ihmisen tiloille ja ympäristölle antamia merkityksiä. Tärkeää tilankin tutkimuksessa on hahmottaa yksilön kokemuksen ohella sosiaalihistoriallinen, yhteiskunnallinen näkökulma. Vaikka kyläkoulun entiset oppilaat ja nykykäyttäjät, kylän ihmiset, ovat kaikki kokeneet ja kokevat kyläkoulun eri tavoin, voidaan laajemman aineiston avulla hahmottaa näiden yksittäisten kokemusten merkitys laajemman ryhmän kannalta. Voidaan esimerkiksi tarkastella maaseutuväestön kokemusta kylästä kokonaisuutena tai 1960-luvulla syntyneitten ajatuksia kyläkouluista tai sitten pohtia kyläkoulun merkitystä naisten tai miesten näkökulmasta.

Pertti Haapala toteaa Sosiaalihistoria -teoksessaan, että sosiaalihistoriallinen tutkimus tarvitsee toisaalta tilastollista tietoa siitä, minkälainen on ihmisten varallisuus, miten he asuvat, mikä on heidän sukupuolensa ja ikänsä sekä ammattinsa. Toisaalta hyvin tärkeää sosiaalihistoriassa on tunnistaa ihmisten oma kokemus elämästään (Haapala,1989). Pohdintani aiheena on, poikkeavatko näkökulmat, jos kyläkoululle on muuttanut viiden lapsen äiti, tai taiteileva sinkkumies. Kyläkoulututkimus tuottaa yllätyksiä. Tänään keskustelin erään kyläkouluomistajan kanssa ja hän kuvaili, kuinka mahtavaa oli pystyttää kyläkouluosuuskunnan jäsenten kanssa kyläkoulun pihalle teltta ja pitää elokuvafestivaalit. Yhdessä koettu ja jaettu kulttuurikokemus oli hänelle osa sitä kokemusta, joka omasta 1800-luvulla rakennetusta kyläkoulusta muodostui.

Maaseutu NYT?

Kaisu Kumpulainen summaa Maaseudun Uusi Aika -lehdessä (2-3/2013) kylätutkimuksen kehitystä. 1970-luvulla kyliä lähestyttiin osana modernisaatiota ja urbanisaatiota. Toisaalta tsoomattiin kylätoimintaan. Nykyisin kylätutkimus on moninaistunut ja Kumpulaisen mukaan sitä kannattaa tarkastella valitun lähestymistavan kautta: mikä näkökulma, millainen kylän määritelmä, millainen kysymyksenasettelu. Ja ollaanko kiinnostuttu enemmän kylän menneisyydestä vai tulevaisuudesta.

En tiedä, miksei Kumpulainen mainitse kylien (tai maaseutukuntaan) nykyisyyttä sillä siitä minä olen kiinnostunut (olkoonkin, että historioitsija Katri huomauttanee, että tämä hetki on jo historiaa). En yritäkään tässä osallistua aikafilosofiseen keskusteluun. Yksinkertaistaen totean, että menneisyys, nykyisyys ja tuleva ovat läsnä jokaisessa hetkessä. Silti jankutan, että yritän itse pitää painopisteen siinä, mikä tämän tutkimusprojektin aikana on olemassa muutakin kuin puheena. Jokainen kehittämissuunnitelma on toki suunnitelmana jo olemassa, mutta kokeilen katsoa enemmän sitä mikä on empiirisenä konkreettisena toimintana, jokapäiväisenä arkielämänä ja fyysisinä rakenteita kosketeltavissa.  Kylää ei ole tarkoitus samaistaa kehittämistoiminnan, pikemminkin asumiseen ja asumisen ehtoihin.

Teorian avulla siihen toivottavasti löytyy sitten tarttumapintaa. Leena Koskea lainaten teoria vapauttaa.
Meillä jokaisella tutkijalla/ kirjoittajalla on oma lähestymistapamme, joten menneisyys ja tulevaisuuskin pääsevät puhumaan. Kirjoittamaan on (melkein) lupautunut myös Seppo Kovero, Koveron kylällä asuva kylä- ja yhteisötutkija.

Kyläkoulun tilaa ja kuvaa etsimässä

Matkalla kylätilaan

Paikan identiteetin (e. place identity) ajatus lähtee siitä olettamasta, että ihmisen asuminen tilat ja sosiaalisen yhteisön paikat ovat osa yksilön ja yhteisön identiteettiä. Ihmisen ja paikan suhteeseen liittyy Doreen Masseyn mukaan neljä keskeistä paikkaan liittyvää toimintaa: oleminen, tekeminen, kokeminen ja muistaminen. Ihminen on hahmottanut elämänsä maan päällä näiden neljän tekijän varassa. Yksilön ja paikan suhteeseen liittyy se, että tiettynä hetkenä ihminen on tietyssä paikassa, tuohon hetkeen liittyy se, mitä ihminen paikassa tekee ja se, mitä hän paikassa tuntee. Lopullinen ”paikan identiteetti” rakentuu usein jälkikuvana, lopullinen kokemus paikasta rakentuu, kun yksilö muistelee paikassa koettuja hetkiä. Keskusteluissa toisten saman paikan jakaneiden tai samalla alueella asuneiden ihmisten kanssa paikan identiteetistä muotoutuu jaettu kokemus. Esimerkiksi nationalismi rakentui Masseyn mukaan jaetun muistamisen varaan. Oman ryhmän identiteettiä vahvistettiin siten, että tietyn alueen koettiin kuuluneen ikimuistoista ajoista omalle ryhmälle. Samalla kun tietylle paikalle muotoutuu ”meidän” paikan luonne, määrittyy myös, mitkä ihmisryhmät ovat meille kuuluvan tilan ”toisia” (Massey 1994).

Tilan klassikkoteoreetikko Henry Lefebvre on nostanut ”paikan identiteetin” tutkimuksessa esiin merkkien täyttämän kulttuuriympäristön vaikutuksen. Hänen mukaansa tila käsitteenä voidaan jakaa kahteen osatekijään. ”absoluuttiseen tilaan” ja ”historialliseen tilaan”. Lefebvren mukaan ”absoluuttinen tila” on luonnon muovaama paikka, vaikkapa kaunis joki, johon ihminen on luonut sakraalin suhteen. Tuottaessaan erilaisiin luonnontiloihin sakraaleja merkityksiä ihminen on rakentanut tilalle seremoniallisen viitekehyksen, jolla hän on kytkenyt luonnonympäristöön ikävaiheisiin, omaan elämänkulkuunsa tai sukupuoleen liittyviä merkityksiä. ”Absoluuttisen tilan” muuttuessa ”historialliseksi tilaksi” alkuperäinen yhteys luontoon on kadonnut ja tilasta on tullut poliittisen manifestaation kautta rakennettu tila, jolla on symbolinen yhteys luonnontilaan. Kaupungin goottilaisen kirkon arkkitehtuuri voi jäljitellä symbolisesti luolaa, ja torille rakennettu suihkulähde saattaa symboloida paikalla muinoin ollutta pyhää metsälampea. Tila kerrostuu Lefebvren näkökulmasta ennen muuta ihmisen sille antamien sosiaalisten merkitysten kautta (Lefebvre 2007).

Ratkaisevan hetken vangitseminen valokuvaamalla

Valokuvaus on taidemuotona ja dokumentoinnin tapana välittömässä yhteydessä havaintoon. Silti valokuvakin on aina kertomus ja konstruktio jostakin, jonka ihmismieli on käsikirjoittanut. Eräänlaisen ratkaisevan hetken vangitsemisen on tärkeä osa taidevalokuvaamista.  Henri Cartier-Bresson on lanseerannut käsitteen ratkaiseva hetki: The Decisive Moment, valokuvataiteessa. Ratkaisevan hetken käsitteen mukaan valokuvataide eroaa maalaustaiteessa siksi, että se on sidottu tiettyyn ohikiitävään hetkeen. Ratkaiseva hetki on toki valittu. Valokuvaaja itse valikoi hetken, jonka kuvaa. Siten valokuvaaminenkin (kuten muutkin taiteenlajit) on aina lavastusta. Ratkaisevan hetken alkuperäinen ranskankielinen ilmaisu on: Le Moment Décisif. (Herzberger, Herman. Space and the Architect. Simiano la Rotonda: Henri Cartier-Bresson. 2010).

Kyläkoulujen uuden käytön tutkimuksessa tavoitteenamme on käyttää valokuvaamista yhtenä paikkaan menemisen ja tiedon keräämisen muotona. Silva Tedre nostaa kirjassaan: Eläkeläisenä maaseudulla, esiin ajatuksen siitä, että tutkijalla voi olla tutkimusotteessaan eräänlainen ”matkaajan metafora”. Tutkija: ”kuljeksii vapaasti alueella ja aihepiireissä, jonkinlainen tavoite tai päämäärä on, mutta näkökulmaa etsitään” (Tedre 2013). Kuva – oleellinen hetki kyläkoulun nykyisestä paikasta ja merkityksestä, ja ihmisen kulkemisesta kotikylässä (kuva), voi löytyä sattumalta, tiettynä ratkaisevana ja valittuna hetkenä. Ratkaisevan kuvan "löytäminen" edellyttää aina paikkaan menemistä ja kulkemista päämäärää etsien.

Vuonislahden koulu - kylämiljöön sydän ja suuri museo

Jo vuonna 1954 laadittiin Euroopassa kulttuuriperinnön suojeluun tähdännyt Haagin sopimus. Suomessa sopimus ratifioitiin vasta 1994. Vanhojen rakennusten, kuten kyläkoulujen tai kokonaisten kylämiljöiden suojelu on ollut pääosin kyläläisten itsensä harteilla ja kiinni itsekunkin rakennuksen omistajan voimista. Museoviraston toiminnassa on painottunut erityisesti linnoitusten, kirkkojen sekä ennen 1900-lukua rakennettujen julkisten rakennusten suojelu. Suojelussa on usein painopiste ollut itse rakennuksen suojelemisessa, kun taas rakennuksen uudistamista ja sen käyttöä ei suojelun näkökulmasta ole useinkaan katsottu hyvällä. Tässä mielessä onkin huomioitava Kenneth Hudsonin vuonna 1993 lanseeraama käsite: Suuri museo. Suurella museolla tarkoitetaan sitä, että rakennusten museoinnin sijasta olisikin painopiste siirrettävä niiden käytettävyyteen ja koko kulttuuriympäristön merkitykseen "suurena museona". Kyläkoulututkimuksessamme painopiste on rakennuksen menneisyyden sijasta sen nykykäytössä ja tulevaisuudessa sekä merkityksessä koko kylän toiminnallisena paikkana. Toimiva kyläkoulu on väistämättä monikerroksisen inhimillisen toiminnan tila -ei museo. Silti kyläkoulukin sisältää useita historiallisen tilan elementtejä ja on osa elävää kylänkulttuurin ympäristöä kantaen mukanaan muistoja ja yhteisyyden kokemuksia.

Vuonislahden kyläkoulu on merkittävä osa pohjoiskarjalaista kyläkulttuuria. Koin tämän vahvasti vieraillessamme Silva Tedren kanssa haastattelemassa vuonislahtelaisia. Lähestyn kyläkoulua visuaalisen tutkimuksen kautta dokumentoiden kyläkoulun lähitilaa ja ympäristöä valitsemieni teemojen kautta valokuvaamalla. Näitä teemoja ovat: 1. Kyläkoulu luonnon ja sosiaalisen kohtaamisen sekä pysähtymisen tilana 2. Kyläkoulu lähitilana 3. Kyläkoulu, modernisaatio ja muutos 4. Kyläkoulu ja media 5. Kyläkoulu historiallisena tilana 6. Lapset, kulttuuri ja kyläkoulu sekä 7. Kyläkoulu valtakunnallisen ja paikallisen politiikan kohteena. Vuonislahden kyläkoulu antaa teemoihin paljon aineksia ja kylässä kohtaavat ja risteävät historiallisesti merkittävät tapahtumapaikat (Suomensodan taistelupaikat), kulttuuri ja taide (Eva Ryynäsen Paateri ja Herranniemen kartano) sekä kulttuuriympäristön ja luonnon kohtaamisen tilat. Merkittäviä historiallisia maisemia ovat Vuonislahdella muun muassa Pielisjärven rantamaisema ja sen taustalla kohoavat vaaramaisemat, kuten Koli. Myös itse Vuonislahden kylänraitti on kulttuuriympäristönä eheä ja kyläkoulu muodostaa muiden julkisten rakennusten (seurojentalo, rautatieasema, kyläkauppa) kanssa kauniin kyläkokonaisuuden.

Lämpimänä heinäkuun päivänä Vuonislahdessa
Katri Issakainen

Projekti jäsentyy ja kuvallistuu

Kumiko -tiimi on kokoontunut Villen haastatteluaineiston ääreen ja kyläkoulujen uuden elämän tutkimus voi alkaa. Oma osuuteni alkaa sitten varsinaisesti elokuussa, jolloin alan koota kyläkoulukuvia ja visualisointeja kyläkartoista ja kyläkoulujen kulttuuriympäristön muutoksesta. Sitä ennen aloitetaan osallistuvan havainnoinnin matkat kentälle Vuonislahteen ja Ilomantsiin. Tapaamiseen Ville oli koonnut hienoa aineistoa, Mari antoi selkeää ohjeistusta karttapiirroksiini ja Silva asetti tutkimukselliset tavoitteet Kumiko -projektille.

Aurinkoisia juhannuskelejä kyläkoulujen entisille ja nykyisille omistajille!

T: Kati -kuvaaja

Haastattelija kiittää!

Kumiko-hankkeen ensimmäinen vaihe eli puhelinhaastattelut ovat tulleet päätökseen ja haastatteluja kertyi koko Suomen Leader-alueilta noin 50 kappaletta. Saamani vastaanotto oli yllättävän hyväntuulista ja ystävällistä, iso kiitos siitä! Seuraavaksi vuorossa on haastatteluaineiston analyysiä sekä ensimmäisiin kyläkouluihin tutustumista tänä kesänä ja syksynä. 

Rentouttavaa kesää kaikille!

-Ville

Kuka, mitä, missä ja milloin?

Maaseutukylien palvelurakenteen muutos kuvataan toistamiseen lakkauttamisena, katoamisena, häviämisenä tai kuihtumisena. 

Tutkimusryhmän tavoitteena on ajantasaistaa tietoa maaseudun ihmisten arkielämästä, sen ehdoista ja hyvinvointipalvelurakennemalleista heidän näkökulmastaan. 

Ensimmäiseksi kartoitetaan lakkautettujen kyläkoulujen nykyistä käyttöä ja merkitystä lähiseudun asukkaille.  Koulutus on keskeinen hyvinvointipalvelu. Kyläkoulu on myös kulttuurinen ja sosiaalinen tihentymä, hyvinvoinnin symboli.  Entiset kyläkoulut nykyisine käyttötarkoituksineen on piste, josta edetään paikallisen maaseutupolitiikan ja kuntien hyvinvointipolitiikan tutkimiseen.  Kysytään, millaista hyvinvointipolitiikkaa (koulutus, kulttuuri, sosiaali, terveys, liikunta, turvallisuus jne.) kunnassa toteutetaan, ja miltä se näyttää taajamien ulkopuolelta katsottuna. Kyläkoulu nykykäytössään on tutkimuksessa eräänlainen maaseudun muutoksen ja nykyisyyden symboli.

Alkukartoituksen pohjalta valitaan muutama sosiaaliselta, kulttuuriselta, taloudelliselta ja fyysiseltä rakenteeltaan erilaisen kunnan erilaisia kyliä mukaan jatkotutkimukseen.  Ryhmähaastatteluilla selvitetään kyläläisten kokemuksia kunnan hyvinvointipolitiikasta.  Tutkimusmenetelmänä on kenttätyö, jonka kuluessa selvitetään asukkaiden suhdetta asuinpaikkaansa ja maaseudun erilaisten asukkaiden pääsyä arkielämänsä ja hyvinvointinsa kannalta tärkeinä pitämiinsä palveluihin.  Kysytään miten ja missä hyvinvointipalvelut toimivat, millaisia ongelmia palveluiden saatavuuteen liittyy. Millaisia toimivia ratkaisumalleja kunnassa on kehitelty palveluiden saavuttamiseksi. Kuka järjestämisestä vastaa ja kuka maksaa. Ketkä palveluista hyötyvät?

Tutkimus julkaistaan kirjana kesällä 2016.

Tutkimusta tukee maaseutupoliittinen yhteistyöryhmä, YTR.

Tutkimusryhmä: Katri Issakainen, Ville Pöysä, Mari Voutilainen ja Silva Tedre.

Tiedustelut: YTT, yliopistonlehtori Silva Tedre, Itä-Suomen yliopisto, Joensuu. silva.tedre@uef.fi